Kun koodarifirmassa maistuu urheilu

Jotkut saattavat olettaa, että koodarin arki on vaan koneella istumista ja siis kaikkea muuta kuin urheilua – meitä on kuitenkin moneen junaan ja joskus nämä kaksi asiaa yhdistyvät aivan mahtavaksi paketiksi. Juuri näin on käynyt koodarimme, Pasi Heiskasen, kanssa, joka voitti juuri SM-kultaa Kuopion Tahkolla pidetyissä Ironman-kisoissa. Voiton kunniaksi päätimme haastatella Pasia suorituksen johdosta, kysellä hieman fiiliksiä, ja iloita asiasta myös näin blogissamme ?

Pasi Heiskanen
Pasi HeiskanenKoodari ja SM-tason Ironman

Miltä nyt tuntuu SM Ironman?

Todella hyvältä! Noin 5 vuotta sitten päätin aloittaa tavoitteellisen treenaamisen valmentajan kanssa ja ensimmäisenä tavoitteenani oli voittaa AG (Age Group) SM-kultaa täydellä matkalla. Toinen tavoitteeni oli alittaa 10h raja Tahkolla, koska kyseessä on kotikisani. Viimein saavutin molemmat tavoitteet vielä samassa kisassa!

Oliko tämä ensimmäinen osallistumiskerta, vai oletko osallistunut kisaan aikaisemminkin?

Kyseessä oli 4. täysmatkani ja 3. kerta Tahkolla. Kaksi ensimmäistä kertaa menivät Tahkolla kokemattomuuden piikkiin. 2019 päätin kokeilla toista reittiä ja kävin kisaamassa Tallinnassa, jossa alitin ensimmäisen kerran 10h rajan. Tallinnan aikaa ei vaan voi verrata Tahkoon, koska kisareitti on paljon tasaisempi. Lyhyempiä matkoja olen tehnyt jo reilusti yli 50. Täytyisi joku kerta laskea kuinka lähellä olen sadannetta starttiani.

Onko sinulla muutenkin jo urheilullista taustaa esim. lapsuudessa?

Lapsena olin enemmänkin nörttipoika, jota kiinnosti konsolipelit ja tietokoneet urheilua enemmän. Kävin toki kokeilemassa paljonkin eri lajeja mm. jääkiekkoa ja judoa suht tosissani. Kilpaurheilu ei vaan tuntunut kiinnostavalta ja liikkumiseni oli pitkälti perheen metsästyskoirien lenkittämistä. Koiriemme ansiosta minulle kehittyi hyvä pohja juoksulle, joka on ylivoimaisesti vahvin lajini.

Muuten liikkumiseni oli pitkälti kuntoilua 24-vuotiaaksi asti. Eräänä päivän lähdin kaverin mukaan salille ja sen jälkeen aloin harrastamaan liikuntaa säännöllisemmin. Muutaman vuoden olinkin kova käymään puntilla, kunnes näin telkkarissa Triathlonin. Ajattelin sen olevan helppo ja mukava haaste, joka lopulta vei mukanaan ja teki minusta kilpaurheilijan.

Kuinka monta tuntia käytät viikossa harjoitteluun ja mitä se sisältää?

Viikosta riippuen treenimäärät heittelevät 9-30h välillä. Treenien päälle tulee vielä päälle päivittäinen lihashuolto, joka vie 15-60min. Pääsääntöisesti treenini ovat uintia, pyöräilyä, juoksua, hiihtoa ja salia.

Treenivuoteni on jaettu jaksoihin, jolloin voidaan panostaa esim. enemmän uintiin. Silloin käyn uimassa 5 kertaa viikossa 2-3 kerran sijaan. Jaksot on suunniteltu Suomen kelien ja kehittämistarpeen mukaan. Nyt kisakauden päätteksi ja kelien kylmenemisen johdosta panostan juoksemiseen. En pidä sateessa ja kylmässä pyöräilystä ja on hyvin tärkeää pitää treenit mielekkäänä.

Miten yhdistät urheilun, arjen ja työt?

Kaikki tämä on mahdollista ammattini, työnantajan ja asiakkaan ansiosta. Pystyn hyvin aikatauluttamaan treenini ja työni liukuvan työajan ansiosta. Voi hyvin mennä tekemään treenin esim. lounastauon aikaan tai aloittamaan työt myöhemmin aamulla. Arkeni pyörii pitkälti näiden kahden välissä ja välillä onkin päiviä jolloin kaikki aikani menee pelkästään töissä ja treeneissä. Olen hyväksynyt sen, koska tämä on ohjelmistokehityksen lisäksi toinen intohimoni, jossa haluan kehittyä joka päivä paremmaksi.

Entä mikä on se seuraava suuri tavoite?

Tällä hetkellä pohdin olisiko ensi vuoden päätavoitteeni 9h alitus Ironmanilla vai Hawaijin kisapaikan saaminen Tahkolta. 9 tunnin alitus on maaginen raja AG -urheilijoiden kesken, mutta olisi mahtavaa saada kisapaikka triahtlonin alkujuurille Hawaijille kotikisasta. Toki 9 tunnin alitus on mahdollista myös Tahkolla, mutta se vaatii osaltani täydellisen kisan ja huippu kelin. Edellä mainittujen lisäksi tavoitteenani on päästä EM/MM -kisassa podiumille AG -sarjassa.

Mieletön suoritus ja miljoonasti onnea!

Pasi on elävä esimerkki siitä, että koodaamisen ja urheilun voi yhdistää, vaikka kilpaurheilu vaatinkin tiettyä omistautumista ja vie oman aikansa. Aika, mikä harjoitteluun kuluu, on kuitenkin selvästi tuottanut tulosta tässä tapauksessa!

Kertakaikkiaan aivan mieletön suoritus ja Jidokalla ei voitaisi olla ylpeämpiä Pasista – onnea siis SM-voiton johdosta! ? Jäämme innolla odottamaan ensi vuotta ja uusien tavoitteiden toteutumista ?

Seuraavien tavoitteiden toteutumista ja kisoihin valmistautumista voi seurata tarkemmin Pasin Instagram-tilistä.