Ohjelmistokehitys vuosien kokemuksella
Oman R&D:mme lisäksi olemme jo vuosien ajan kehittäneet asiakkaillemme monipuolisia tietokantoihin perustuvia, servereillä ja pilvessä toimivia, laajoja ja erittäin laajoja operatiivisia järjestelmiä, yritysverkkosivuja ja ERP-järjestelmiä. Suurimpien tietokantoja hyödyntävien järjestelmien kohdalla asiantuntijamme ovat työskennelleet samoissa projekteissa jopa vuosien ajan. Ohjelmistokehittäjämme ovat ahkeroineet Tampereen Hervannassa, keskustassa ja Sarankulmassa isoille, tunnetuille ICT- ja teollisuusalojen kansainvälisille ja suomalaisille yrityksille. Alla olevasta videosta näet esimerkin Etteplan MOREn ja Juuson vuosia kestäneestä yhteistyöstä.
Laaja-alaista osaamista joka tarpeeseen
Työntekijöillemme on kertynyt toimialaosaamista mm. kriittisistä viranomais- ja puolustushallinnon, huollon ja kunnossapidon sekä meriliikenteen ohjaamisen järjestelmistä. Asiakastoimeksiannoissaan ohjelmistokehittäjämme ovat osallistuneet muun muassa:
– uusien ja olemassa olevien järjestelmien vaatimismäärittelyyn
– arkkitehtuurisuunnitteluun
– käyttöliittymäsuunnitteluun ja -toteutukseen
– migraatio- ja integraatioprojekteihin
– datan replikointiin
– järjestelmäversioiden päivityksiin ja niiden jatkokehityksiin
– pilvipalveluiden pystyttämiseen
Varsinainen ohjelmistokehitys ei ole ainoa palveluistamme. Lisäksi ICT-asiantuntijamme huolehtii myös siitä, että asiakkaamme on tyytyväinen sekä työn laatuun että ICT-asiantuntijamme työtapoihin, käytökseen sekä työmoraaliin ja -motivaatioon.
Käytettävissä olevat teknologiat
Vuosien aikana meille on tullut vankkaa kokemusta useista ajankohtaisista teknologioista, viitekehityksistä ja alustoista kuten C#.NET, Azure, Java, Android, SQL, JavaScript ja Vue.js. Asiantuntijamme ovat asiakaslähtöisiä, sympaattisia ja lojaaleja. Otathan meihin rohkeasti yhteyttä, mikäli sinulla on väliaikaista tai pysyvämpää tarvetta aikaansaaville ja mukaville ohjelmistokehittäjille.